maanantai 13. helmikuuta 2017

Isäksi tuleminen

9 kk kului. Huomasin olleeni 2 vrk sairaalassa, valvoneeni 40 tuntia yrittäen tukea vaimoani tehtävässään, jota en hänen puolestaan voinut tehdä. Lopulta lapsi saatettiin maailmaan sektiolla ja sain olla mukana leikkaussalissa. 

Rutinoituneet ja päättäväiset, mutta hellät kädet pesivät poikani ja mittasivat hänestä paljon erilaisia mittoja. Tämän muutaman minuutin kestävän session aikana tehtäväkseni jäi ikuistaa joka hetki järjestelmäkameran optiikan kautta muistikortille parhaan kykyni mukaan. 

Yhtäkkiä huomasin olevani kahdestaan vapisevan ja itkuisen poikani kanssa jossain synnystysosaston lukuisista huoneista. Lapsi laitettiin paitani sisään paljasta rintaani vasten odottamaan äidin pääsyä salista. Siinä me nyt olimme. Minä täysin neuvottomana ja pieni poikani, jonka ainoa vaihtoehto oli luottaa, että huolehdin hänestä parhaan kykyni mukaan.

Isäksi tuleminen tapahtuu hyvin äkkiä. Äidillä suhde lapseen on kehittynyt syväksi jo sen ajan kuluessa, minkä hän on kohdussaan tätä kantanut. Minulla suhteen luominen omaan lapseeni alkoi käytännössä vasta tuosta hetkestä sairaalan nojatuolissa, jonka vietimme toisiamme ihmetellen. Siis tiedostin sen, että nyt todella olin isä. Isäksi kasvaminen toki tästä vasta alkoi. 

Ennen lapsen tuloa olin epävarma siitä olenko valmis isäksi. Tiesin haluavani lapsen tai useampia, mutta tiedostin myös sen valtavan vastuun mikä lapsen saamista seuraa. Hänelle olisin maailman tärkein mies, ja kaikki valintani ja tapani toimia elämässä, niin tiedostetut kuin tiedostomattomatkin, vaikuttaisivat suoraan siihen millaiseksi ihmiseksi hän kasvaa. Ehkä pohjimmiltaan kysymys oli siitä, olinko riittävän hyvä ihminen omasta mielestäni.

Jälkikäteen ajateltuna ajatukset siitä, että joskus olisin valmis, olivat utopistisia. Eihän isäksi voi kasvaa muuten kuin tulemalla isäksi. Ja tässä asiassa jokainen lähtee samalta viivalta, kun ensimmäisen lapsensa syliinsä saa. Erilaisia ajatuksia hyvästä vanhemmuudesta, kasvatustavoista tai vastuunkannosta on toki jokaisella ihmisellä. Silti jokainen elämäntilanteesta, elämänhallinnasta tai koulutustasosta riippumatta joutuu pieni askel kerrallaan muodostamaan suhteensa lapseensa ja omaan isyyteensä. Learning-by-doing, vai miten siellä jossain tenttikirjassa aikanaan lukikaan.

Luonto on ihmeellinen asia. Äitiyshormooneista jokainen on lukenut - luonnon keinosta kytkeä naisessa äitiysvaihde pykälään. Mutta kyllä luonto on asian niin hyvin suunnitellut, että miehestäkin se isyysvaihde kytkeytyy päälle. Me olemme olleet metsästäjiä, mutta niin olemme myös suojelijoita. Molempien tarkoituksena turvata laumamme hyvinvointi. Matka on vasta alussa, onneksi!












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti